Vuosi siintä ku miut piti evakuoida leiriltä. Jalka oli niin sanotusti tuhannen pillun päreinä, säpäleinä, halki, poikki ja pinoon, paskana, tuusan nuuskana, rikki, hajonnu, levis-merkkinen, AIVAN VITUN KIPEÄ. Muistan vieläki kui heräsin teltassa keskellä yötä ja meinasin lähtä hoitamaan tarpeitani, kyllä, kusemaan. Noh, kyseistä matkaa oli ehkä noin alle 50 metriä ja valehtelematta miul meni edestakasee matkailuun 20 minuuttia. Ei, en käynyt ripuloimassa suolistoani ulos, et siihen ois menny se aika. Itkin. Itkin aivan helvetisti ku sattu niin paljon. Sen hetken kipinävahti kyseli miulta et mikä siul on jne. ja oli jo herättämässä mein alikessua ku hyvä ku itkultani sain sanaa suusta. Kielsin kumminkin ja sanoin et ei täs mitää.
Noh, tuli aamu. Hammasta purren ei muutaku töppöset ja saappaat jalkaa. Avasin siinä jo suuni, et nyt on kyl pakko lähtä veksii et ei tästä tuu hevonhelvettiä. Alikessulla ol tavallisee tapaa sen kuulolaite pois päältä miun puheille, eikä paljoo lotkauttanu korvaasa. No okei, lotkautti, ja vittuili miulle. Olin niin herkässä et meinasin taas alkaa poraamaa ja inttämää vastaa et en pysty kävelemää. Nousin kumminki pystyy, ENKÄ OTTANU SAATANA ASKELTAKAA, ni yks saatanan kusipäähomorunkkarisaatananpaska-alokas tokas siihen et "hyvinhän toi näyttää sujuvan". Just. Seisominen? Joo se onki = käveleminen. Loukkaannuin.
Noo aamurutiinit suju mukavasti normaaliin tapaan aliG:n vittuillessa. Toinen alikki kuitenki puolusti minuu tän toisen piikittelyltä, kiitos siintä söde. Kenttäsairaanhoitajalle ol matkaa joku kilsa, kävelin sen nätisti kapunki vittuillessa, paljoo muuka auttanu. Lopulta pääsin hoitajan pakeille, kiroillen, huomautti asiasta, ei kiinnostanu. Katto miun jalkaa ja hipas vähäse ni kyllähä seki tuntu. Anto lapun kätee ja sano et "eiköhän siun leiri ollu tässä". Olin omalla tavalla pettyny mut myös tyytyväinen, koska jokanen askel oli silkkaa tuskaa. Sit pääsin venailee ihanan vuorimakkaran kans kyytiä. Ja se lämäri joka meit heitti takas kassulle ol supermukava! Pahotteli sitä kuinka hällä ei oo tarjota parempaa kyytiä ku defu, koska miul ol hankaluuksia nousta kyytii sen jalan takia. Ol tosi mukava ja aaw.
Kassulla kävin nää perus hoitajat, lääkärit, röntgenit läpi. "Täs on 400mg buranaa, muutama jääpussi ja vmtl. Ei siun jalassa mitää näy." Jaa selvä, kiitos ja näkemiin.
Kassulla sit tuvassa muutaman muun vmtl-taistelijan ympäröimänä rupesin riisumaa saapasta. Saanu sitäkä itkuitta pois ja siinä meni useampi minuutti. Muistan vieläki kui miun ihana, paras joukkuelaine nous jo kimpaantuneena jäkiltä ja ol menos hakee alikessulta saksia, et leikataa saapas pois ku vuodatin vaa kyyneleitä.
Muutamat päivät kuljinki sit ilman kenkää, koska ei vaan yksinkertasest pystyny. Ol aina yhtä mukavaa kinkata keppien kans muodon jäljessä yksin mukelle hirveellä kiireellä. Tosin yhen kerran sen viikon valvoja, upskok, käveli miun kans hiljaksee ja juteltii mukavia ja hää sano et juu mie ymmärrän, ite ollu kans samas tilantees. Aaw. Muistan lämmöllä.
Paljo muitaki susipaskoja, hyviä ja tosihyviä hetkiä ol jalkavammasena. Kaikkee ei kuiteka kehtoo kirjottaa.
Ja nyt,
- 365 tuskallisen päivän,
- monien itkujen,
- seittämän (7) röntgenin,
- E-papereiden,
ja 3kk sairasloman jälkeen koipi ei oo vieläkään kunnossa.
Jep. Life is a bitch. Varsinaista katkipoikki-murtumaa siellä ei oo ollu, et ei voi olla syynä et se ois luutunu väärin. Mut joku saatana siellä viellä on, koska jos kävelen/liikun yhtää enemmän päivällä tai ISTUN VAAN SAUNASSA, jalkaa särkee ja varsinki seuraavana aamuna ekat askeleet on kipeitä.
Joten, kyllä, rakas alikersantti ja muut epäilijät siellä armeijan vihreissä, ehdottomasti movetin koko paskan. Kyllä se vaan oli tän vaivan ja kivun arvosta! Fuck you.
Vieläki ottaa luonnon päälle et jouduin jättää sen sykkimisen kesken vaan, koska en saannu kunnon hoitoa ja ajoissa. Siks läjä kirosanoja.
Vieläki ottaa luonnon päälle et jouduin jättää sen sykkimisen kesken vaan, koska en saannu kunnon hoitoa ja ajoissa. Siks läjä kirosanoja.
Ei mulla muuta, pus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti